Upea sormus, joka oli myös paremman puoliskon mieleen niin paljon, että nyt olemme sitten kihloissa! 0,5ct-versio on sopivan siro ja samalla tyylikkään elegantti. Uniikki muotoilu vaikuttaa ajattoman tyylikkyyden lisäksi kuitenkin kestävältä.
Pientä hienosäätöä jouduttiin kuin jouduttiinkin tekemään sormuksen koon suhteen kotikonstein tehdyistä mittailuista huolimatta – kosijalla taisi täristä sen verran salaisten mittailuoperaation kohdalla kädet, että tähän saattoi tulla hieman liikaa mittaa. Koon pienenäminen hoitui kuitenkin todella mutkattomasti ja tässä asiakaspalvelu oli erittäin avulias.
Sormuksen muotoilu on uniikki ja siksi kokeilimme liikkeessä myös tähän suunnitteltua syleilijäsormusta. Tämän kylkeen suunniteltu timanttirivillä varustettu syleilijäsormus oli puolison mieleen kuitenkin vähän liian säihkyvä, minkä johdosta Festiven väki ehdottikin asiakastoteutuksena tälle vähän sirompaa versiota. Saattaapa hyvin olla, että tulemme tällaisen yhteisen suunnittelutyönä tehdyn sormuksen Festiven kautta ottamaankin.
Kokonaisuudessaan voin lämpimästi suositella sekä valmistajaa että sormusta.